Ensimmäistä kertaa järjestetty Tornion Harrasterallisprint ajettiin lauantaina 4. maaliskuuta todella upeissa puitteissa sekä aurinkoisessa parin asteen pakkaskelissä. Tornion Ralliharrastajat ry talkoolaisineen olivat jäädyttäneet pitkän ja haastavan radan Laivakankaan raviradan ympäristöön. Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä yli 100 kuljettajaa!

Tapahtuma kuului eri kattojärjestön alle, kuin mihin Suomessa ollaan perinteisesti sprinteissä totuttu, mutta jos katsotaan jo pelkästään osallistujamäärää on selvää, että tälle kilpailulle on selkeä tilaus.

Harrasterallin lähtöajatuksena on tarjota ns. matalan aloittamiskynnyksen lisäksi myös muilla tavoin edullinen vaihtoehto harrastaa autourheilua.

Harrastesprinttiä pääsi Torniossa ajamaan perinteisten sprint- ja ralliautojen lisäksi myös Jokkiksen EVK-luokan autoilla. Lisäksi kisassa oli mukana luokka myös aloitteleville kuljettajille (max. viisi kilpailua ajaneet), johon Torniossa osallistui seitsemän kuskia.

Lajin säännöistä ja tulevista kilpailuista löytyy lisää HaMu:n sivuilta.

Tornion Harrastesprintissä oli mukana myös iso joukko Tapojärvi-tunnuksin varustettuja ajopelejä sekä kisaamassa että talkoilemassa. Pertti Tapojärvi toi viivalle mustanpuhuvan rallicross-Mitsunsa ja vaikka tekniikan kanssa olikin murheita läpi koko päivän, jakoi hän paivän nopeimman kierrosajan yhdessä Kari Kortesalmen kanssa. Lopputuloksissa sijoitus oli sekä luokassa että yleiskilpailussa kakkonen. Seppo Kukkonen sekä Jarno Vehmas ajoivat molemmat omissa luokissaan viidensiksi. Vauhdikasta oli meno myös Mika Pyynyn autokunnalla, joka tässä kisassa tarjosi elämyksiä VIP-kyydityksien muodossa.

Kaikenkaikkiaan Tornion Harrastesprint sujui järjestelyjen osalta hyvin ja kommenttien perusteella jatkoa onnistuneelle tapahtumalle on tulossa myös ensi vuonna.

Tornio02

Tuntematon's avatar

Kirjoittaja: nordloop