Rallin SM-kauden päätöskisa ajettiin Tampereella 22-24.9.2016 erittäin jännittävissä ja vaiherikkaissa tunnelmissa. Kisaan lähdettiin kolmen ja puolen pisteen takaa-ajosta eikä edellisen viikonlopun kaato ja moottoritilan tulipalo Seinäjoki-rallissa tehneet tilanteesta hitustakaan helpompaa.

Tampereen Pirelli-Rallin alku oli parille Anssi Rytkönen / Rami Suorsa hankala. Ensimmäinen lyhyt yleisö-EK mentiin kärjen tahtiin, mutta heti perään kakkosella hyökkäys tyrehtyi ennen alkujaan ja sarjan kannalta pahin kilpakumppani Juuso Nordgren karkasi SM3-luokan johtoon jo reilun puolen minuutin erolla Rytköseen.

Jos perjantai-ilta aiheutti murheita SM-sarjan kannalta, niin lauantai ei tuonut tähän yhtään helpotusta. Pahimmillaan ero kärkeen oli jo yli minuutin luokkaa, mutta tämä ei Rytkösen autokuntaa säikäyttänyt. Sijoitus luokassa parani mitä pidemmälle rallia edettiin, mutta samalla myös alkoi näyttää yhä selvemmältä Nordgrenin mestaruus.

Perjantain hykkäys tyrehtyi ennen kuin ehti alkaakaan, joten tyydyttiin tarkkailemaan miten muut ajavat.

Tampereen SM-rallin viimeinen erikoiskoe oli todellinen traaman näyttämö SM3-luokan mestaruuden suhteen. Juuso Nordgrenin autokunta sortui ulosajoon kolme kilometriä ennen maalia ja joutui keskeyttämään tekniikan hajottua. Tasaisen varmaa työtä läpi kauden tehnyt Anssi Rytkönen ajoi tässäkin rallissa varmat pisteet kotiin, joten sijoitus luokassaan viidenneksi puolitoistakertaisin pistein riitti helposti siirtämään hänet takaisin sarjajohtoon ja SM3-luokan Suomenmestaruuteen kaudella 2016!

Kisa näytti meidän kannalta jo huonolta, mutta tätähän se on ralli, palkinnot jaetaan vasta maalissa. Harmittaa tosi paljon Juuson puolesta.

Tässä epäviralliset SM3-luokan loppupisteet 6/6:

  1. Anssi Rytkönen   90,5 pistettä
  2. Juuso Nordgren   79 pistettä
  3. Jukka Korhonen   73 pistettä

14359836_10210637895573546_597999059_o

Viikkoa ennen Tampereen osakilpailua ajetussa Seinäjoki-rallissa tilanne näytti SM-sarjan kannalta hieman haasteellisemmalta…

Artikkelin kuvat: Vesa Ryömä (Tampere-ralli) ja Markus Määttänen (Senäjoki-ralli)

Tuntematon's avatar

Kirjoittaja: nordloop