Arctic Rally Lapland 28-30 Tammikuuta
Vuoden 2016 SM rallikausi polkaistiin käyntiin viikon loppuna lapissa kauniin luonnon keskellä. Kisan voittoa oli ilmoittautunut havittelemaan 145 autokuntaa ja kalustoa oli WRC autoista aina historic-luokan hirmuihin. Kilpailulle oli mitattu ek kilometrejä yhteensä 233 km ja koko kisan pituudeksi kertyi mittaa 829 km eli ihan kelpo kisastahan siinä oli kyse, kun vielä lasketaan ennen kisaa ajetut nuotti kilometrit joita kuljettaja kaksikoille kertyi reilut 2500 km.
Aikaisempina vuosina rallissa, rallicrossissa ja viimeisimpänä rallisprintissä mainetta niittänyt ja Suomenmestaruuden voittanut Anssi Rytkönen on keskittynyt nyt pelkästään rallin SM sarjaan. Anssi on saanut kartturikseen Kari Hyttisen ja viimevuosi oli kaksikon ensimmäinen yhteinen kausi, jonka he ajoivat Ford Fiestalla. Tälle kaudelle Fiesta vaihtui tehdas uuteen Peugeot 208 R2 luokan kilpuriin joten luvassa on varmasti kovaa kyytiä.
Torstaina Arctic Lapland Rallissa tutummin ”tunskassa” ajettiin Vennivaaran testi ek, jossa oli mahdollisuus hioa vielä auto viimeiseen iskuun ja katsoa että kaikki oli kunnossa ennen perjantain starttia. Anssin aikaisemmin ajamat testit ja niissä tehdyt alustanmuutokset antoivat lisää luottamusta ja tuntua että kaikki alkoi olla tuubissa ja kaksikko valmiina ärjänteelle.
Perjantaina kello 12:00 starttasi Lordinaukiolta reitille ensimmäinen kilpailija ja suuntana Aittajärven ek, jolla oli mittaa vajaa 24 km. Aitta oli heti jo jonkinlainen mittari jossa saatiin vainua mitä kyytiä suomen huiput ajaa. Aitan maalissa monet olisivat joutuneet repimään veikkauskupongit sillä Jarkko Nikara ajoi ”vanhalla taksilla” eli Mitsubishi E9 pohjat jättäen kisan ennakkosuosikki Juha Saloa 15,6 sekkaa.Tuo ero oli jo sellainen että Salolla oli luvassa täyden työn viikonloppu mikäli meinaisi jatkaa tunturirallin voittoputkea. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin rallin viimeisellä 51 km ek:lla ja Nikaran voitto valui hiekkaan kun mitsun takaiskarit sanoivat työsopimuksen irti ja Juha Salo sai körötellä voittajana maaliin. Aittajärven ek oli varmasti myös Anssille ja Karille todellinen mittari ja niin vain kävi, että nuori Juuso Nordgren ajoi pohjat jättäen toiseksi ajanutta Taisko Larioa 8,6 sek. ja kolmanneksi tullutta Anssia 11,6 sek. Ei varmasti ollut sellainen rallin alku mitä miehet olivat kaavailleet, mutta toisaalta edessä oli nuoria miehiä joilla saattoi joissain kohtaa rallia alkaa Soliferi keulimaan.
Aitasta siirryttiin Mäntyvaaran lyhyelle yleisö ek:lle jossa Anssi veti ihan hyvän vedon ja kavensi eroa kärkeen muutamalla sekunnilla, eli suunta oli oikea.EK 3 Siikakämä oli jo sitten myrkkyä Anssille ja Karille ja sellaisista jotka ei ymmärrä tämän lajin päälle mitään ( kuten allekirjoittanut ) alkoi jo varmasti tilanne näyttää huolestuttavalta. Kärkikolmikkoon nimittäin tunkeutui Nordgrenin ja Larion lisäksi Emil Lindholm ja Anssin ero kärkeen kasvoi jo 39,2 sek.
EK 4 Kaihuavaaran maalissa tilanne oli edelleen huolestuttava sillä ero kärkeen kasvoi taas muutamalla sekunnilla. Anssi totesikin tauolla, että ”en tiedä miten se kärki voi ajaa noin kovaa” . Karin kommentti oli että ” heikompaa miestä voisi jo tämä meno hirvittää kun umpimetsässä mennään viitosella” …kovapäisiä miehiä.
Perjantain päätti toiseen kertaan ajettu Mäntyvaaran yleisö ek jossa katsojia ja mediaa oli seuraamassa miesten menoa ja mikäs sitä oli seurata.
Perjantain jälkeen R2 luokan tilanne oli seuraava:
- Emil Lindholm 58:54,4 sek
- Juuso Nordgren + 0:02,7 sek
- Taisko Lario + 0:46,9 sek
- Anssi Rytkönen + 0:51,3 sek
Lauantai aamu koitti ja nyt autot suuntasivat Kemijärvelle jossa ensimmäisenä ajettiin ek 6 Sarriojärvi jolla oli pituutta 35,1 km. Sarrion maalissa ne revityt veikkauskupongit taas kaivettiin taskuista ja katsottiin voittokertoimia sillä Anssin ja Karin aika oikeutti miehet pohja-aikaan ja maalissa pojat saivat vahvistuksen, että Lindholm oli päättänyt ulkoiluttaa autoaan oikein todenteolla sillä tarina kertoo, että lapiotalkoita oli tehty 4 tuntia.
Vielä oli kuitenkin eroa kärkeen joten kaasua piti painaa tosissaan. Seuraavaksi ajettiin Hanhikosken ek 7 jossa Nordgren pamautti taas pohjat ja Anssi kaasutteli toiseksi.Kemijärveltä karavaani siirtyi jälleen Mäntyvaaran ek:lle jossa ralli osoitti, että kaiken pitää pelata ja varsinkin näin pitkässä rallissa oikealla tavalla auton säästäminen ja kotelon kasassa pitäminen yleensä palkitaan ja näinhän siinä kävi nytkin, sillä tämä Hyypiön Novikov ( Anssi ) ajoi maltilla ilman älyttömiä riskejä ja Mäntyvaaran maalissa tulostaulu meni kokonaan uusiksi. Nordgrenin ajokki teki tenän ja Anssi siirtyi kisan kärkeen. Toiseksi noussut Hokkanen sai todeta, ettei mitään ole tehtävissä sillä ero Anssiin oli yhtäkkiä 2:30 sek. Jäljellä oli kuitenkin vielä kaksi pitkää ek:ta ennen Lordiaukion podiumia.
EK 9 Heinunkierto oli tiukkaa vääntöä, jossa Anssi ja Kari ajoivat pohja-ajan.Sitten olikin siirtyminen Ristilammen 51 km pitkälle pätkälle jossa oli vielä kaikki mahdollista. Pojat surffasivat pätkän kuitenkin hienosti läpi ja nousivat pätkän maalissa voittajina autosta.
Eipä voi muuta kuin nostaa hatun korkealle ja onnitella poikia ansaitusta voitosta. ONNEA Anssi ja Kari !!!
Seuraava SM ralli ajetaan 26-27.2 Mikkelissä.
Ralli terveisin
Jouni Lappalainen / 0442351091